Yrityslahja on lahja, jonka yritys voi antaa eri sidosryhmilleen. Se on oivallinen tapa markkinoida ja levittää tietoisuutta yrityksestä. Se sopii sekä sisäiseen että ulkoiseen markkinointiin.
Yrityslahja annetaan tyypillisesti yrityksen asiakkaille, työntekijöille ja muille sidosryhmille. Niitä jaetaan esimerkiksi messuilla ja alan muissa tapahtumissa, mutta niitä löytyy usein myös yrityksen toimitiloissa. Yrityslahjoja voi tilata nykyisin kätevästi verkosta, mihin on erikoistunut esimerkiksi axonprofil.fi.
Mainoslahjat vahvistavat brändiä
Mainoslahja voi olla mainio tapa erottautua kilpailusta. Se vahvistaa yrityksen brändiä ja asemoi yrityksen haluttuun mielikuvaan. Mainoslahjaa kutsutaan myös yrityslahjaksi, asiakaslahjaksi tai yrityslahjaksi.
Niitä annetaan eri tilanteissa, mutta niillä on usein yhteinen tavoite: saada näkyvyyttä yritykselle ja vahvistaa brändiä. Ne voivat sitouttaa yrityksen sidosryhmiä, jolloin uskollisuus yritystä ja sen tuotteita kohtaan voi kasvaa.
Mainoslahjat voivat olla erittäin henkilökohtaisessa käytössä, koska ne voivat olla esimerkiksi vaatteita, asusteita, juomapulloja tai kahvimukeja. Niitä käytetään päivittäin, yleensä useita kertoja. Tämä tekee niistä arjen vakiovarusteita, jolloin painettu yritys liikkuu käyttäjän askareissa lähes jatkuvasti.
Vahvista asiakaskokemusta mainoslahjalla
Moni yritys kamppailee kovassa kilpailussa, jossa pyritään saamaan asiakkaan ja kohderyhmien huomio. Huomiolla saadaan asiakkaan mielenkiinto, jonka myötä voidaan valita yrityksen tarjoama tuote tai palvelu.
Yrityslahja on loistava tapa erottautua kilpailijoista ja viestittää haluttua mielikuvaa. Tuotteita löytyy moneen lähtöön ja laajaan kirjoon mahtuu esimerkiksi vaatteita, kyniä ja kahvimukeja. Nämä kaikki ovat kiinteästi arjessa mukana, jolloin yritys on nähtävillä monessa paikassa.
Hyvä mainoslahja on loistava tapa sitouttaa sidosryhmiä ja lisätä uskollisuutta yritystä kohtaan. Kun positiivinen mielikuva tehostuu, voi se tuoda mahdollisuuksia yritykselle. Liikelahja voi kasvattaa tietoutta yrityksestä, kun logo painetaan tilanteeseen sopivaan tuotteeseen.
Axon Profilin laaja valikoima
Axon Profil on yritys- ja mainoslahjoihin erikoistunut verkkokauppa, jolla on toimintaa Suomessa ja muualla Euroopassa. Se on ollut toiminnassa vuodesta 2006 lähtien, joten se on kerryttänyt kokemusta jo yli 15 vuoden ajan. Tuhannet yritykset ovat kääntyneet Axon Profilin puoleen ja ostaneet liikelahjansa sen verkkokaupasta.
Axon Profilin verkkokauppa tarjoaa laajan valikoiman erilaisia yrityslahjoja. Tarjonnasta löytyy runsaasti erilaisia toimistotarvikkeita, vaatteita, asusteita ja elektroniikkaa. Tuotteita voi ostaa myös vapaa-ajan käyttöön, jolloin niihin voi silti painattaa yrityksen haluamansa logon. Vapaa-ajan käyttöön tarkoitettuja tuotteita on muun muassa heijastimet, puutarha- ja rantatuotteet.
Laadukkaiden ja monipuolisten tuotteiden lisäksi Axon Profil tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan kilpailukykyisillä hinnoilla. Toimitukset ovat ilmaisia ja ne tapahtuvat ajallaan. Ystävällinen asiakaspalvelu on valmiudessa auttamaan kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Verkkokaupasta voi tilata myös ilmaisia tuotenäytteitä, jotta yritys saa oikeanlaisen tuntuman harkitsemastaan tuotteesta.
Kestävä kehitys yksi arvoista
Kestävä kehitys kuuluu Axon Profilin ydinarvoihin. Siinä huomioidaan ympäristö, työolosuhteet ja tuotteiden laatu. Axon Profil uskoo, että ympäristön suojeleminen on kaikkien vastuulla. Se pyrkii vähentämään ympäristön kuormitusta, mikä saavutetaan selkeillä tavoitteilla.
Axon Profilin tuotteet valmistetaan hyvissä olosuhteissa. Työolosuhteet ovat turvallisia ja oikeudenmukaisia. Kaikkia työntekijöitä kunnioitetaan ja arvostetaan. Lisäksi tuotteiden laatuun panostetaan, jotta ne kestävät käytössä. Laajasta valikoimasta huolimatta tuotteet on valittu huolellisesti ja niissä on otettu huomioon laatu ja pitkäkestoinen käyttö.